Kuulumisia

Sunnuntai 23.10.2011 klo 9.36

Emma on poissa, ja meillä on niin ikävä. Tiedän että se oli vanha, mutta suren sitä kuitenkin. Kun Ida kuoli oli se pieni lohdutus että Emma oli vielä mukana, mutta nyt on niin tyhjää.

Molli saa nyt tulla joka paikkaan mukaan, kun ei tarvitse olla Emman seuraneitinä, ja on päässyt esineitä hakemaan, ja jopa tokoa treenaamaan. Molli on niin mainio. On niin innokas ja tykkää tehdä temppuja kun saa lihapullia ja kissanruokaa.

Demin kanssa käytiin hätäisesti jälkikokeessa, jotta rodun PK oikeudet säilyisivät, mutta niinhän se on että silloin kun pitäisi onnistua, ei onnistu! Löydettiin vaan rupuset 3 keppiä, janalta täydet pisteet, Viimeinenkin keppi jäi, eikä me sitä löydetty vaikka me kuinka haettiin, joten se siitä. Olen niin pettynyt ja harmittaa suunnattomasti.

Kommentoi kirjoitusta.

TVA Demi

Lauantai 1.10.2011 klo 23.34

Niin on sitten Demikin TVA:) Tänään tapahtui vähän kaikenlaista pientä. esim. Zetassa ei istunut, seuraamisessa jäi pari perusasentoa tekemättä, jne.. Mutta mikään liike ei mennyt nollille, ja ihan hyvä ykkönen saatiin, ja pisteet riitti vielä luokkavoittoonkin. Kivalta tuntuu, Demi on reipas tokokoira, ja aika nopeasti saatiin ykköset kasaan. Viisi kertaa käytiin EVL:ssä : yksi keskeytys, yksi kakkonen ja kolme ykköstä. Ei voi olla kun tyytyväinen.

STORT TACK TILL TARJA FÖR ALL TRÄNINGSHJÄLP!

Oltiin pari viikkoa sitten taas nomeilemassa, ja nollahan sieltä taas tuli, kun varis ei kelvannut. Joten kai on pakko vaan hyväksyä ettei Demistä ole nomeen. Uimaan se kyllä meni, ja haki markkeerausriistat pois vedestä, vaikka oli todella isot aallokot ja riistat olivat kaukana, (ainakin mun mielestä) ....  sisua kyllä löytyy, vaikka on pieni kun kirppu:)

Ja tässä vähän kuvia tämän päivän tokosta.

Kuvaajat: Lotta Wennqvist-Ramstedt och Jessica Palander.

0.jpg

01.jpg

02.jpg

03.jpg

04.jpg

8 kommenttia .