Brr.. kylmä

Torstai 23.1.2014 klo 21.43

dsc_0156.jpg

Ei ole juuri nyt ollut treenejä kun on ollut kylmää, mutta Smillalle olen kyllä opettanut tokojuttuja.

Omaa tunnarikapulaa se hakee jo hyvin, vaikka on kasa puhtaita jossan lähellä, ei juuri enää pureskele tunnarikapulaa eikä puunoutokapulaa.

Jäävät, seiso ja maahan, menevät jo hyvin ja seuraaminenkin menee eteenpäin. Toko on niin kivaa.

Lohjan nomeporukan treeneissä käytiin tiistaina vaikka oli -16.. brr.. oli kylmää.

Siellä ammuttiin, jolloin koiran piti istua kun kuuli laukauksen. Nopsasti Smilla tajusi sitäkin.

Tehtiin myös muita häiröjuttuja, oli ihan hyvä treeni, vaikka oli kylmä.

Demi on treenannut vaan WT juttuja. Mutta kunhan se piristyy ja  valeraskaus menee ohi, pääsee kyllä sekin tokoilemaan.

Demi on niin ihana, se on niin kiltti Smillalle, nuolee sitä ja leikkii sen kanssa. Demi on mun silmäterä, tulee aina olemaan. Maailman paras Demi <3

Ollaan lenkkeilty paljon ja nyt on kivaa kun voi mennää jäälle. Kamera on tietysti ollut mukana, ja täältä löytyy Smillan kuvat ja Demin kuvat.

dsc_0009.jpg

dsc_0047.jpg

dsc_0138.jpg

Kommentoi kirjoitusta.

Kuvia

Lauantai 11.1.2014 klo 0.23

Muokkaisin galleriani ja lisäsin eri kansioihin kuvia, ja kävin sen takia läpi syksyn kuvat. Tässä muutama syksyinen kuvaa. Klikkaa kuvat isommaksi! 


dsc_0011.jpg

 

11111.jpg dsc_0297.jpg

 

dsc_0064.jpg

 

dsc_0181.jpg

 

 

dsc_0152.jpg

 

dsc_0080.jpg

 

dsc_0031.jpg

Kommentoi kirjoitusta.

Video

Sunnuntai 5.1.2014 klo 12.16

Meillä on vielä niin paljon puutteita seuraamisessa, etten ensin viitsinyt laittaa tämä video tänne, mutta tässä se nyt kuitenkin on.. :)

Tiedän että oikea paikka on vielä hakusessa, mutta kontakti ja motivaatio on hyvä.

2 kommenttia .

Smillan seuraamisprojekti jatkuu

Lauantai 4.1.2014 klo 19.06

dsc_0078.jpg

Kesämuistoja

Niin on 2013 takana ja uusi vuosi on jo alkanut.

Melkein kaikki viime vuoden kokeet epäonnistuivat, paljon oli huonoa tuuria, mutta meillä oli myös muita vastoinkäymisiä. Ainoastaan yksi koe onnistui hyvin, ja se oli Kiharamestaruus.

TOKO kokeet epäonnistuivat, (paljon treenipuutteen takia), mutta myös sen takia että sattui olemaan niin peevelin lämmintä, Demi ei kestä kuumuutta, ja silloin myös kärpäset pyörii sen ympäri jolloin paikalla-olot epäonnistuvat.

WT kokeet meni myös penkin alle. Kevään kokeet meni ohi Demin valeraskauden takia, ja syksyllä Demi loukkasi tassunsa. Hauhon WT:ssä juoksut oli jo niin lähellä, että se taas vaikutti Demiin sen verran negatiivisesti, ettei oikein ollut omaa itsensä eikä kunnellut eikä totellut.. Kullostaa selittämisestä, mutta näin se vaan välillä on :)

Nyt Demi täytti jo 6 vuotta, ja kesäksi on ihan eri sunnitelmia kun kokeita, silloin toivon että Demi saa pentuja :)

Lilla Smilla on kasvanut ja siitä onkin tullut aivan mahtava pieni koira. Olen niin tyytyväinen siihen. Se on iloinen, reipas, oppii nopeasti, helppo kouluttaa ja kestää hyvin mun tyyli kouluttaa :) Smilla on ihana.

Molli porskuttaa mukana, on ihan terve ja pirteä.

Smillan seuraamisprojekti on jatkunut, tänään Tuula otti videolle kun seurautin sitä metsätiellä ennen kun mentiin metsään lenkille.

Nyt kun olen katsonut sitä, niin ensin miinukset: se on välillä liian edessä, välillä auraa, oikea paikka on vähän hakusessa.

MUTTA plussiakin löytyy! Tykkään valtavasti Smillan asenteesta, hännänheiluttamisesta, energiasta ja hyvästä kontaktista.

Seuraamisprojekti jatkuu hyvällä mielellä :)

Ollaan treenattu ahkerasti sekä tokoa että nomea. Demi ei oikein nyt jaksa, on vähän allapäin, mutta on se olllut ihan hyvä kuitenkin. Smilla oppii koko ajan uutta. Hyvin se kyllä keskittyy, ja on tulta ja tappuraa kun pääsee noutamaan. Tänään treenattiin markkeerauksiakin, ja hyvin meni.

 

2 kommenttia .