Demi

Lauantai 18.6.2016 klo 16.25

Demi on steriloitu. Vihdoinkin sain aikaiseksi viedä sitä, ja oli se hyvä, koska munasarjat olivat täynnä kystoja. Demin valeraskaudet ovat olleet ihan kamalat, ja ovat vaan pahentuneet iän mukaan. Nyt on kivaa, nyt voidaan rallatella, ja tehdä muuta kivaa. Demi on niin hyvässä kunnossa että en raaski jättää sitä vaan sohvalle makaamaan.

Demi_pipi.jpg

Kommentoi kirjoitusta.

Smillan toinen EVL1

Lauantai 11.6.2016 klo 11.35

9.6 starttasimme jälleen tokokokeessa. Smilla oli todella reipas ja kiltti. Kivaa oli olla kehässä sen kanssa. Oli hyvin tuulinen päivä, ja tunnareissa tapahtui sitten sellaista mitä Smilla ei kyllä koskaan ennen ole tehnyt, eli se nosti viereisen kapulan, huomasi kyllä heti että se oli väärä ja vaihtoi oikeaan, mutta sehän oli jo nolla. Mietin että haju levisi kun oli niin kova tuuli.. Ja Smilla kyllä kyttäsi liikkuriakin todella tarkasti, joten sen keskittyminen ei ollut paras mahdollinen..

Z oli sitten heti perään, ja jotenkin fiilis meni siitä nollasta, ja alku oli todella huono, huono seuraaminen, ja sitten Smilla ei tietenkään istunut. Tätä ollaan treenattu todella paljon, joten vähän olen pettynyt ettei se sitten kokeessa toiminutkaan.

Ohjattu nouto, kiertonouto, ruutu, seuraaminen, nämä ovat meidän vahvimmat liikkeet, vaikka Smilla kyllä huomaa kaikki, ja vauhdissa pitää laittaa nenä maahan ja tsekata eteen ringin kalkkiviivat, ja kaikki muut pienet merkit ja nauhat..

Luoksetulossa tuli taas liian kovaa, niin että pysähdyksen venyivät, varsinkin maahanmenon, ja kaukkareissa ei tehnyt niin kun treeneissä tälläkään kertaa..

Mutta näin se sitten menee, kun ruudun ja kierrähässäkän treenaaminen on vienyt niin paljon aikaa, niin sitten tulee liian vähän treenattua muut liikkeet.

Seuraavaksi mennään labbisjoukkueen kanssa SNJ:n tokomestaruuteen. Jännää..

Olen kuitenkin todella tyytyväinen, kun pisteet riittivät ykköstulokseen. Nyt puuttuu vaan 1 ykköstulos ja näyttelytulos.. puh, se voi olla vaikeita saada.

Pisteet:

Paikalla istuminen 10,  Paikalla makaaminen ja luoksetulo 10,  Seuraaminen 9,  Z 6,5 Luoksetulo 8,5,  Ruutu 9,  Ohjattu nouto 9,5,  Merkin kiertäminen, pysähtyminen ja ohjattu noutaminen esteen yli hypäten 9,5,  Tunnistusnouto 0,  Kaukoohjaus 8,5

257p  Sij.2

2.jpg
Pelkillä ykköstuloksilla ollaan edetty tokossa, joten tyytyväinen saa olla. Hieno Smilla.
3.jpg


Ensimmäinen startti NOME:n AVO luokassa

5.6 oltiin NOME kokeessa. Päätin ilmoittautua kun se kerran täällä lähellä oli, vaikka kyllä tiesin että Smilla ei ole nyt tällä hetkellä ollenkaan valmis avoimeen luokkaan. Kevään treeneissä Smilla on taas kuumunut todella paljon, ollut kuriton ja hektinen..

Ja niin se sitten olikin että kierroksilla se kävi, ei keskittynyt.

Ensin piti hakea hakuruudusta yhden riistan. Sieltä Smilla toi kanin. Hakuruutu oli täynnä nokkosia, ihan outo juttu. Smilla hyppäsi kun jänis siinä, kun nehän poltti :(

Sitten tuli kakkosmarkkeeraus, toinen veteen ja toinen maalle, vesi oli kuopassa, Smilla ei meinannut päästä ylös sieltä, kun sillä on niin lyhyet jalat. Vedessä oleva riista Smilla haki suoraviivaisesti, mutta kävi kierroksilla, eikä tuonut sen heti mulle.. Tulihan se sieltä kuitenkin, mutta toinen riista se ei muistanut, vaan sitä se selvitti haulla. Tällä kertaa toi riistan nätisti käteen.

Sitten oli ohjaus veden yli, siitä piti jatkaa matkaa vielä pellon yli pienelle saareekkeelle. Markkeerauspaikat vetivät siinä vierellä. Smilla ei kuunnellut, ei mennyt pellon yli, pysähtyi kyllä kun vihelsin, mutta ei totellut mun ohjauskäskyt, joten päätin keskeyttää..

Tuomari sanoi että oltais saatu vielä jatkaa hakuruutuun, joten mahis kolmoseen olisi ollut vielä, mutta en viitsinyt laittaa se sinne nokkosten sekaan polttamaan vatsanahkaansa, ja hyvä näin.. Treenataan enemmän, ja mennään sitten myöhemmin kesällä uudestaan. Kai se tulos joskus tulee, jos ei tänän vuonna, niin sitten ensi vuonna. :)

ARVOSTELU

Haku: Hausta vain näyttö yhdestä riistasta, koska ohjaaja keskeyttää ennen toista osuutta.
Ohjattavuutta: On osittain ohjattavissa, mutta ei riittävästi selvittääkseen tehtävän.
Paikallistamiskyky:  2 M. Näkee molemmat heitot. Selvittää toisen heiton määrätietoisesti. Ensimmäisestä heitosta ei selvää kuvaa, selvittää sen lähinä haulla.
Riistan käsittely: Oma-aloitteiset talteenotot.  Suurimmaksi osaksi hyvät palautukset ja luovutukset. Yhden lokin kanssa käyttäytyy oudosti, mutta tuo lopulta ohjaajalle.
Passityöskentely: Hyvä
Muut ominaisuudet: Ui mielellään. Tarkkaavainen ammuttaessa.
Yleisvaikutelma. Nopea koira, jonka keskittyminen ohjaajan käskyihin (ohjaus) voisi olla parempi ja ohjaajan mielestä koira tänään käy kierroksia, jonka takia hän päättää keskeyttää kokeen.

Tuomari oli mukava Tobina Nyman.

Kommentoi kirjoitusta.